12.08.2017
Kokenut Manse selkeä ennakkosuosikki välierissä
Kuva: Timo Kesti
Pöytyä teki historiaa sijoittumalla Ykköspesiksen runkosarjassa kolmanneksi, ja pääsemällä välieriin tavoittelemaan paikka Superpesis-karsintaan. Viimeisen kierroksen voitto Kuopiosta varmisti pöytyäläisille vielä kotiedun välierissä.
Välierissä vastaan tulee kokenut pudotuspelijoukkue MansePP, joka on pelannut vahvan loppukauden. Tamperelaiset vahvstivat rivejään juuri ennen siirtoikkunan sulkeutumista Jymy-Jussien taitavalla Severi Piispasella. Viimeiseen runkosarjan otteluun Manse sai vielä mukaan seuraikoni Jarkko Paloniemen, joten kaikki mahdolliset keinot on Tampereella kaivettu esiin Pöytyän kaatamiseksi.
Kahdella kärjellä sisäpeliä pelaava Manse lähteekin välieräsarjaan selkeänä ennakkosuosikkina ensimmäistä kertaa näissä karkeloissa esiintyvää Pöytyää vastaan. Pöytyän pelin sielu on sarjan ylivoimaisesti paras kärki, jossa Niko Julin ja Mikko Pauna toivat runkosarjassa kahteen mieheen yhteensä 115 juoksua. Paunan 70 tuotua juoksua on ykköspesiksen yhden kauden ennätys, ja enemmän kuin Mansen kahden parhaan etenijän Eetu Karhulahden ja Jukka Tuomiston tuomat juoksut yhteensä. Pöytyän kotiutuksista päävastuun ovat kantaneet jokerit Miikka Riikonen ja Marlo Jaakkola sekä Toni Pomell.
Manselta löytyy sarjassa toiseksi vähiten juoksuja päästänyt ulkokenttä ja kova jokerikolmikko Petteri Kortelainen, Juho Ammesmäki ja Jarkko Paloniemi sekä todella tasainen ja laadukas yhdeksikkö, jolla pelinjohtaja Mika Kulmala voi huoletta pelata sisäpeliä kahdella kärjellä.
Ottelusarjan ratkaisupointteja tulee varmasti olemaan, saako Manse Pöytyän kivikovan kärjen kuriin ja kestääkö Pöytyän takatilannepelaaminen Mansen kovan painostuksen.
Pärjätäkseen Pöytyä tarvitsee myös kotiyleisön tuen, Tampereelta otteluun tulossa iso joukko äänekkäitä katsojia!
Välierien avausottelu sunnuntaina 13.8. kello 17.00 Kumilan Kymppi-Katto Areenalla.