PESÄPALLO
PESÄPALLO NAISET YKKÖSPESIS OTTELURAPORTIT 2023 13.6. Kirittäret-PöU
13.6. Kirittäret-PöU 0-2 (1-5, 1-3)
Pöytyän naisten ykköspesisjoukkueen tiivis ottelutahti jatkui, kun punavalkoiset matkustivat tiistaina Jyväskylään Kirittärien vieraaksi. Pöytyä oli ensimmäisellä jaksolla alusta asti kuskin paikalla ja vei jaksovoiton tiiviin ulkopelinsä johdolla. Toisella jaksolla vierailijoiden sisäpeli oli hieman nihkeämpää, mutta Viivi Seppälän lyömän kunnarin avulla Pöytyä repi riittävän eron, kun joukkueen ulkopeli piti Kirittärien mahdollisuudet vähissä. Pöytyä kaappasi voiton sekä täyden pistepotin Hippoksen vanhalta stadionilta jaksoin 0-2 (1-5,1-3). Pelinjohtaja Aleksi Mäkelä oli tyytyväinen vierasreissun pistesaldoon.
- Olihan tämä sellainen peli, josta haluttiin kolmea pistettä ja ne saatiin. Vastassa oli toki Jyväskylä, jota vastaan ei pelata enää myöhemmin tällä kaudella. Eihän se mitään kaunista ollut, mutta ulkopelissä oltiin taas hyviä. Lukkari Eskola piti hyvää vauhtia ja vastustaja saatiin kyllä kuriin, että siihen pitää olla tyytyväinen, Mäkelä tuumi.
Pöytyä siirtyi ottelun avausvuorossa kahden juoksun johtoon, kun joukkueen kärki rakenteli tilanteen päälle. Juoksutili aukesi Sanni Männistön karattua kotipesään harhaheiton turvin. Seuraava juoksu näki päivänvalon, kun Elli Timosen ykkösrajanäppi kotiutti Essi Ilmasen. Ulkopelissä lukkari Lydia Eskola aiheutti läpi ottelun jyväskyläisille harmaita hiuksia vaikeilla syötöillä, joiden avulla paloja napsahteli taululle kerta toisensa jälkeen ja kotijoukkueen tilanteet olivat kortilla. Toisessa vuoroparissa Kirittäret kavensi 1-2:een, kun lyönti painui läpi keskeltä takakenttää ja lyöjä kiersi kunnarin, se jäi kuitenkin kotijoukkueen jakson ainoaksi onnistumiseksi. Toisessa ja kolmannessa vuoroparissa ei juoksuja nähty kummaltakaan puolelta yrityksistä huolimatta. Pöytyä onnistui päätösvuorossa tekemään kolme lisäjuoksua, kun ensin Ilmasen kakkosjatkelyönti siivitti Emilia Helmisen kotipesään. Jatkoa seurasi, kun Maria Sveholm sijoitti pallon väliin ja Männistö kiskoi kotipesään. Lukemat muuttuivat 1-5:een Timosen sivalluksella kakkosjatkeelle, jolla kotiin spurttasi Pinja Rouhiainen. Tasoittavalla Pöytyän ulkokenttä teki Kirittärien yritykset tyhjiksi.
Toisen jakson starttihetkillä Pöytyä siirtyi johtoon, kun Ilmasen lyönti pomppi kolmoskopparin räpylässä ja Männistö kirmasi kotiin. Pöytyän ulkopeli jatkoi jämäkkää linjaa Eskolan johdolla. Molempien ryhmien sisäpeli yskähteli toisessa vuoroparissa. Kirittäret kehitteli painostuksen ja tasoitti pelin 1-1:een välilyönnillä kolmannen vuoron alkuun. Pöytyä kuittasi johtoaseman nopeasti takaisin, kun Seppälä pyssytti lyöntinsä takakentälle ja peliväline livahti kolmospuolelta läpi, sen avulla Siiri Riitamaa pyyhälsi kotipesään ja Seppälä itse kiersi kunnarin. Numerot tulostaululla olivat 1-3. Päätösvuorossa Pöytyä ei jättänyt kotijoukkueelle mahdollisuuksia juoksujen tekoon, vaan napsi ratkaisevat kolme paloa kylmänviileästi. Pöytyän parhaina pelaajina palkittiin Lydia Eskola ja Essi Ilmanen. Voiton myötä Pöytyä jatkaa vankasti etelälohkon toisella sijalla.
Pöytyän kausi jatkuu perjantaina kotiottelulla Lappeenrannan Pesä Ysejä vastaan. Valmennus odottaa kohtaamista mielenkiinnolla.
- Pesä Ysit ovat tällä hetkellä etelälohkon neljän parhaan joukossa, pelanneet hyvin ja voittaneet paljon, joten perjantain peli on sillä tavalla kiva haaste. Pari peliä heitä vastaan edessä, koitetaan hakea voitot niistä ja pitää ulkopeli yhtä tiiviinä, niin uskon että kyllä hyvä tulos saadaan, Mäkelä totesi.
Pöytyä - Pesä Ysit Kumilan Kymppi-Katto Areenalla perjantaina 16.6. kello 18.00.
- Jere Hellsten
PÖYTYÄN URHEILIJAT - PESÄPALLO - FACEBOOK
YHTEISTYÖKUMPPANIT 2020
Kunnariklubi
Kupperiklubi
Koukkunäppiklubi