PESÄPALLO
PESÄPALLO NAISET YKKÖSPESIS OTTELURAPORTIT 2023 11.7. PöU-Jana
11.7. PöU-Jana 2-1 (4-5, 7-0, 1-0s)
Naisten Ykköspesiksessä etelälohkon kakkosena vankasti majaileva Pöytyä sai tiistaina Kumilan kotikentälle vieraakseen Janakkalan Janan. Kotijoukkueella oli pelissä revanssin paikka, sillä Janakkala aiheutti toukokuussa Pöytyälle sen edellisen tappion. Pöytyä pääsi nyt kuittaamaan kalavelat voitolla, tosin pidemmän kaavan kautta. Avausjakson juoni oli se, että Pöytyä kuroi sitkeästi Janakkalan etumatkaa umpeen ja pääsikin jo kertaalleen tasoihin, mutta sitä ei lopulta palkittu. Toisella jaksolla kotijoukkue hallitsi kenttätapahtumia selkeästi omalla vahvalla aloituksellaan. Supervuorossa Pöytyä pystyi vääntämään tarvittavan juoksun ja pääsi juhlimaan kahden pisteen voittoa lukemin 2-1 (4-5, 7-0, 1-0). Voitto oli Pöytyälle kymmenes putkeen.
Pöytyän parhaana palkittiin kaksi kunnaria ja yhden tavallisen juoksun lyönyt sekä neljä juoksua tuonut Sanni Kyläpekka, joka riemuitsi joukkueen taistelusta.
- Emme ehkä olleet hereillä pelin alusta asti ja teimme räpylävirheitä, jotka kertaantuivat ja niillä ensimmäinen jakso meni vastustajalle. Toisella jaksolla saimme peliä kivasti rullaamaan ulkona ja sisällä. Superissa vastustaja ei päästänyt helpolla, mutta voitto kairattiin, Kyläpekka totesi.
Pöytyän pelinjohtaja Aleksi Mäkelä oli tyytyväinen voittoon hankalan alun jälkeen.
- Aina, kun voitetaan peli, niin saa olla tyytyväinen. Totta kai ensimmäisen jakson neljä juoksun lyönti oli virhe, jota ei pitäisi tapahtua ulkokentällä. Sanoin joukkueelle tauolla, että pesis on siitä hieno peli, että 4-0-takamatkaltakin on vielä mahdollisuuksia. Nousimme tasoihin ja sitten lahjoitimme taas yhden juoksun ja sen jälkeen meistä ei ollut enää voiton ottajaksi. Toisen jakson alussa olimme teräviä ja viiden juoksun vuoro tappoi sen jakson. Sen jälkeen olimme huolimattomia ja vähän tuli sellainen olo, että pystymmekö sitten nostamaan tasoa. Superista olen sitä mieltä, että jos saamme Ilmasen, Sveholmin ja Timosen yrittämään kotiutusta, niin kyllä sieltä yksi juoksu tulee. Nyt se tuli onnenkantamoisella, mutta tuli kuitenkin. Erityisesti olen onnellinen Kyläpekan suorituksesta, 16 kärkilyöntiä tänään ja hän juoksi kenttää ympäri innolla, Mäkelä summasi.
Pöytyän sisäpeli oli tukossa kamppailun ensimmäisessä vuorossa, kun vierasjoukkue puolestaan tehtaili neljä juoksua yhdellä lyönnillä. Ajolähtötilanteessa Reetta Aralinnan lyönti yllätti ulkokentän ja painui kakkospuolelta läpi kunnarin arvoisesti. Pöytyän punavalkoisten sisäpelin vaikeudet jatkuivat myös toisessa vuorossa, kun kaksi paloa tulivat nopeasti taululle. Joukkueen kakkoskärki kuitenkin rakenteli tilanteen ja Elli Timosen kaksi vahvaa kotiutusta avittivat Viivi Seppälän ja Vilja Aholan kotiin, etenkin Timosen lyönti kolmosjatkeelle oli tarkka sivallus. Ulkopelissä kotijoukkueen tekeminen tiivistyi avausvuoron jälkeen. Sisäpeli tosin yskähteli edelleen kolmannessa vuorossa, mutta joukkue vääntäytyi väkisin tasoihin 4-4:ään. Toivonkipinää Pöytyän leiriin puhalsi Kyläpekka tykittämällä pelivälineen syvälle kakkospuolen pusikkoon ja kiersi sen turvin kunnarin tyhjään kenttään. Hetkeä myöhemmin Pinja Rouhiaisen välilyönti siivitti Kyläpekan kotiin. Tasoittavalla Janakkala löi paineen päälle ja siirtyi takaisin johtoon, kun kotiutuslyönti poltteli ulkokentän räpylöissä. Päätösvuorossa Pöytyä haki vimmatusti täysosumia ja pääsi yrittämään juoksujen tekoa muutaman kerran, mutta tulos jäi uupumaan ja Janakkala napsi jaksovoiton nimiinsä.
Toiselle jaksolle Pöytyä otti räjähtävän startin, joka lopulta ratkaisi jakson. Ulkokenttä nollasi ensin janakkalalaisten yritykset ja sen jälkeen kotijoukkue tulitti omalla lyöntivuorollaan viisi juoksua. Juoksukimaran käynnisti Maria Sveholmin kakkosrajalyönti, jolla kotiin spurttasi Seppälä. Timosen lyönti polttolinjaan muutti lukemat 2-0: an, kun Vilja Ahola porhalsi kotiin. Kumilaan ahtautunut lähes 400 hengen yleisö pääsi tuulettamaan lisää, kun Kyläpekka jysäytti läpilyönnin jälleen kakkospuolelta ja kiersi toisen kerran kunnarin tyhjään kenttään. Kunnarin jälkeen juoksuja sateli lisää, kun Sanni Rantasalon välilyönti kotiutti Kyläpekan. Viides juoksu näki päivänvalon, kun Seppälän lyönti putosi kopparien eteen ja Rantasalo kiisi kotiin. Kotijoukkueen vahva vuoro tyhjensi vieraiden palkeet lähes täysin ja Janakkalan yrityksistä puuttui paras terä. Pöytyän piristynyt ulkopeli piti Janakkalan juoksusarakkeen nollilla koko toisen jakson. Kolmannessa vuorossa pöytyäläiset viimeistelivät päätöslukemiksi 7-0. Sveholmin kolmospuolen puhkaisulla kotiin pinkaisi Seppälä. Vuoron toisen juoksun niittasi Kyläpekka, jonka lyönti saatteli Sveholmin kotipesän turvaan.
Supervuoropari käynnistyi Janakkalan lyöntivuorolla. Vierasjoukkue rakenteli paineen päälle ja pääsi yrittämään pari kertaa etenijää kotiin, mutta Pöytyän ulkopeli lukkari Lydia Eskolan ilkeiden syöttöjen johdolla teki yritykset tyhjiksi. Pöytyän sisäpeli pyöri mallikkaasti ja kärkietenijät nikkaroivat nopeasti ajolähdön kasaan. Kaksi ensimmäistä kotiutusyritystä päättyivät paloon. Kolmas kerta kuitenkin sanoi toden, kun Timosen lyönti lepatti sopivasti etukenttään ja Rouhiainen pyyhkäisi voittojuoksun kotiin. Pöytyän parhaina palkittiin Kyläpekan lisäksi Elli Timonen.
Pöytyän kausi jatkuu nopeasti jo torstaina 13.7. kello 18 kotipelillä Kankaanpään Mailajunioreita vastaan
- Jere Hellsten
PÖYTYÄN URHEILIJAT - PESÄPALLO - FACEBOOK
YHTEISTYÖKUMPPANIT 2020
Kunnariklubi
Kupperiklubi
Koukkunäppiklubi