PESÄPALLO

PESÄPALLO

PESÄPALLO

28.6. Laitilan Jyske-PöU 1-2 (2-1, 4-9, 0-0s, 2-3k)

Naisten Ykköspesiksessä nähtiin keskiviikkona kärkikamppailu, kun etelälohkossa toisena oleva Pöytyä kohtasi vieraskentällä lohkoa ilman tappioita johtaneen Laitilan Jyskeen. Runsaslukuinen yleisö sai todistaa tasaista taistelua pitkän kaavan mukaan, kun ratkaisu nähtiin vasta kotiutuslyöntikisan jatkokierroksilla. Pöytyä oli lopulta tiukassa paikassa sitkeämpi ja väänsi voiton itselleen jaksoin 1-2 (2-1, 4-9, 0-0, 2-3) ja aiheutti Laitilalle kauden ensimmäisen tappion. Keskiviikon pelin jälkeen Laitilan etumatka lohkon kärjessä on viisi pistettä.  Pöytyän pelinjohtaja Aleksi Mäkelä oli tyytyväinen joukkueen tasonnostosta alun jälkeen.

-          Meillä oli selkeänä teemana lähteä voittamaan tappiotonta Laitilaa. Tietysti valmistautuminen oli hankalaa, kun heidän kokoonpanonsa eli hirveästi ennen ottelua, mutta olimme riittävän hyviä. Ensimmäisellä jaksolla meiltä kaikin puolin todella heikko esitys, mutta pystyimme parantamaan siitä ja voittamaan, niin se oli kyllä tänään tärkein asia. Tämä antaa totta kai itseluottamusta joukkueelle, Mäkelä sanaili.

Avausjakso oli molemmilta joukkueilta sisäpelissä vaisumpaa tekemistä,  onnistumiset sekä tilanteet olivat tiukassa. Pöytyän punavalkoiset avasivat juoksutilinsä ensimmäisessä vuoroparissa kakkoskärkensä voimin, kun Minttu Salmen lyönti upposi kolmoskopparin eteen ja Viivi Seppälä porhalsi juoksun kotiin. Vierailijoiden ulkopeli pystyi pitämään Laitilan tilanteenrakentelun kurissa.  Jyske hyödynsi omat vähäiset kotiutustilaisuutensa tehokkaasti, ensin toisessa vuoroparissa nähtiin tasoitus 1-1:een, kun lyönti pomppi polttolinjassa räpylöissä. Pöytyällä oli omat saumansa siirtyä takaisin johtoon, mutta tulosta ei tullut. Laitila kaappasi johdon itselleen kolmannessa vuoroparissa, kun lyönti sujahti koppareiden eteen. Pöytyä lähti päätösvuorossa hakemaan vielä tasoitusta, mutta jahti jäi pahasti piippuun ja jaksovoitto meni kotijoukkueelle.

Jaksotauon jälkeen tilanteita ja juoksuja alkoi Laitilan avaralla kentällä syntyä nopeaan tahtiin, ensin kotijoukkue siirtyi 1-0-johtoon kakkospuolen läpilyönnillä, ulkokentän ripeä toiminta esti kuitenkin kunnarin. Pöytyän punavalkoiset saivat räjähtävän startin moukaroimalla kuusi juoksua tulostaululle. Heti kärkeen Emilia Helminen tykitti pallon kolmospuolelta maisemiin ja kiersi kunnarin. Hetkeä myöhemmin Siiri Riitamaan kolmossaumalyönti kotiutti kunnarintekijän. Seuraava kunnari kera kahden tavallisen juoksun näki päivänvalon, kun Maria Sveholmin luja kiskaisu puhkaisi kakkosrajan ja pallo katosi syvälle metsikköön, kotipesään kipittivät Essi Ilmanen ja Lydia Eskola. Lukemat muuttuivat jo 1-6:een, kun Elli Timosen lyömä hermopallo tuotti vaikeuksia ulkokentälle ja Sveholm ehti kotiin. Toisessa vuoroparissa Jyske onnistui tekemään yhden juoksun, mutta Pöytyä vastasi takaisin samalla mitalla Venla Aholan kakkospuolen lyönnin siivitettyä pelikentille paluun tehneen Sanni Kyläpekan kotipesään. Laitila hivuttautui kolmannessa vuorossa jälleen lähemmäs kahdella onnistumisella ja kavensi ulkokentän hienoisella avustuksella numerot 4-7:ään. Pöytyä piti kuitenkin eron vakiona tekemällä kärkietenijöillään kaksi lisäjuoksua, ensin Helminen käytti harhaheiton ovelasti hyödykseen ja hetkeä myöhemmin Timosen välilyönnillä kotiin tikkasi Sanni Männistö. Päätösvuorossa punavalkoiset nollasivat laitilalaisten yritykset ja nappasivat jaksovoiton nimiinsä.

Supervuoropari oli ulkopelien juhlaa, kumpikaan joukkue ei saanut rakennettua edes kolmostilannetta ja ratkaisu venyi kotiutuslyöntikilpailuun, Pöytyä starttasi sen lyöntivuorolla. Joukkueen kolme ensimmäistä paria eivät onnistuneet juoksua tekemään, mutta neljäs tuotti tulosta Timosen kolmospuolen lyönnin kotiutettua Männistön. Heti perään Pöytyä siirtyi 0-2-johtoon, kun parivaljakko Ahola-Seppälä onnistui kakkospuolen puhkaisulla. Jyskeen vastaus oli nopea ja kolmen parin jälkeen puntit olivat jo tasan 2-2,Pöytyän ulkokenttä taisteli ja pystyi nollaamaan kotijoukkueen kahden viimeisen parin aikeet. Kolmen parin jatkokierroksella Pöytyä onnistui iskemään viimeisellä parillaan juoksun, kun Timosen lyönti siivitti ulkokentän avustuksella Riitamaan kotiin. Tasoittavalla Pöytyän punavalkoisten puolustus oli raudanluja, eikä se jättänyt kotijoukkueelle mahdollisuuksia. Näin Pöytyä pääsi juhlimaan kahden pisteen voittoa, joukkueen parhaina palkittiin Emilia Helminen ja Maria Sveholm.

Pöytyän seuraava ottelu on ohjelmassa sunnuntaina 2.7. kello 15.00. Tuolloin Kumilaan vieraaksi saapuu Ylivieskan Kuula.

 

- Jere Hellsten

Suosittele meitä

Facebook Twitter 0Jaa

PÖYTYÄN URHEILIJAT - PESÄPALLO - FACEBOOK

YHTEISTYÖKUMPPANIT 2020

Kunnariklubi

Kupperiklubi

Koukkunäppiklubi