PESÄPALLO

PESÄPALLO

PESÄPALLO

12.8. PöU-Pesä Ysit 2-0 (7-1, 4-0)

Naisten Ykköspesiksen pudotuspelit käynnistyivät Pöytyän osalta lauantaina, kun puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa Kumilassa vastaan asettui Lappeenrannan Pesä Ysit. Runkosarjan voittaja Pöytyä ei ollut yllätettävissä kotikentällään. Joukkueen sisäpeli rullasi onnistumisia tasaisesti ja ulkopelissä Pöytyä jatkoi kaudelta tuttuja jykeviä otteitaan ja piti Pesä Ysit aisoissa. Voitto ja ensimmäinen kiinnitys välieräpaikkaan kirjattiin lähes 300 katsojan edessä Pöytyän punavalkoisille jaksoin 2-0 (7-1, 4-0). Ottelusarjan voittoon vaaditaan kaksi otteluvoittoa. Joukkueiden seuraava kohtaaminen vuorossa heti sunnuntaina Lappeenrannassa.

 

Vierasjoukkue kykeni loihtimaan avausvuorossa pari kotiutuspaikkaa, mutta Pöytyän ulkokenttä selvitti tilanteet ilman takaiskuja. Tasoittavalla Pöytyä sai sisäpelinsä pyörimään ja tempaisi tulostaululle kaksi juoksua. Sanni Kyläpekka kirmasi pudotuspelien avausjuoksun kotipesään, kun Pinja Rouhiainen sijoitti lyöntinsä kolmosjatkeelle. Punavalkoisten kakkoskärki näytti osaamistaan Venla Aholan kotiuttaessa Viivi Seppälän tyylipuhtaalla välilyönnillä. Toisessa vuoroparissa lappeenrantalaisten onnistumiset jäivät piippuun tiiviin puolustuksen edessä. Pöytyä lisäsi etumatkaansa ratkaisevan tuntuisesti kahdella kunnarilla. Ensin Siiri Riitamaa jysäytti pelivälineen kolmospuolelle aivan takanurkkaan kopparin ulottumattomiin ja kiersi kunniaa tyhjään kenttään. Riitamaan kunnarin juhlinta oli hädin tuskin päättynyt, kun Essi Ilmanen jo kiskaisi pallon kakkoskopparin yli metsikköön ja uusi kunnari oli valmis. Tilanne oli hetkessä 5–0. Kolmannessa vuorossa Pesä Ysit onnistuivat rakentamaan muutaman ajolähdön osin Pöytyän virheiden siivittämänä, mutta vieraiden juoksusaldo pysyi edelleen nollilla. Punavalkoisen kotijoukkueen juoksutehtailu jatkui kärkietenijöiden johdolla ja sarakkeeseen merkittiin kaksi onnistumista lisää. Rouhiaisen kierteinen kakkosrajanäppi riitti, kun Kyläpekka pinkoi huimaa kyytiä kotipesään. Lukemat muuttuivat 7–0:aan, kun Ilmasen lyönti putosi koppareiden eteen ja Sanni Männistö hyödynsi sen. Päätösvuorossa vierasjoukkue sai kuparisensa rikki kunnarilla tyhjään kenttään, kun lyönti painui takakentältä läpi. Tähän kuitenkin jäivät Pesä Ysien ilonaiheet Kumilan lauantaissa.

 

Tauon jälkeen ensimmäinen vuoropari pelattiin ilman täysosumia. Pesä Ysit pääsi tosin kertaalleen yrittämään etenijää kolmoselta kotiin. Sen jälkeen Pöytyän ulkopeli pisti kylmästi luukut kiinni, eivätkä vierailijat saaneet etenijää enää pelin aikana kertaakaan kolmospesälle ja Pesä Ysit jäi nollille toisella jaksolla. Kotijoukkueen sisäpelin moottorit käynnistyivät toisessa vuorossa. Pöytyän parhaana palkitun Ilmasen lyönti lepatteli kakkospuolella sopivasti ja Kyläpekka toi juoksun kotipeesään. Painostuksen jatkuessa Elli Timonen roikotti lyöntinsä kopparin eteen ja kakkospalkinnon pokannut Rouhiainen porhalsi Pöytyän 2-0-johtoon. Kolmannessa vuorossa nähtiin yksi juoksu lisää, kun Ilmasen välilyönti avitti Männistön kotiin. Päätösvuoroparissa Pöytyä niittasi loppulukemat 4–0:aan Venla Aholan kakkospuolen läpilyönnillä, jolla kotiin kakkospesältä saakka kipitti Seppälä.

  • Jere Hellsten

Suosittele meitä

Facebook Twitter 0Jaa

PÖYTYÄN URHEILIJAT - PESÄPALLO - FACEBOOK

YHTEISTYÖKUMPPANIT 2020

Kunnariklubi

Kupperiklubi

Koukkunäppiklubi