Naiset Ykköspesiskarsintaan vakuuttavalla voitolla!

Pöytyän naiset pelasivat keskiviikkona ratkaisevan välierän Kymppi-Katto Areenalla. Paikalle saapui kauden ennätysyleisö 201 henkeä jotka kannustivat kotijoukkueen selkeään voittoon hienolla pelillä. Loppunumerot 2-0 (6-0, 7-1). Pöytyän ulkopeli oli jälleen todella rautaista ja Turku sai ottelussa vain 7 kolmostilannetta. Kotijoukkueelle kolmostilanteita kertyi tasaiseen tahtiin lopulta 24.

Pöytyä aloitti ensimmäisellä jaksolla juoksujen teon heti ensimmäisessä sisävuorossaan. Petra Kaitonen kotiutti vastustamattomasti Elisa Paunan. Jatkoa seurasi toisessa vuorossa kun Sylvi Pellonperä onnstui ja Elisa toi toisen juoksunsa. Jakson ratkaisu tuli kolmannessa vuoroparissa, jossa Pöytyä teki peräti neljä juoksua siirtyen 6-0 johtoon joka myös kesti jakson loppuun.

Toinen jakso pysyi tasaisena ja 0-0 numeroissa ensimmmäisen vuoroparin. Toisessa vuorossa Pöytyä sitten ratkaisi jakson ja ottelun tekemällä yksittäisillä hienoilla lyönneillä kuusi juoksua.
Loppujakso oli selvää pelailua Turun saadessa lopulta kolmannessa vuoroparissa juoksutilinsä kokeneen Minna Tuomarilan toimesta auki. Loppuluvut kuitenkin selkeästi kotijoukkueelle 7-1.

Palkitut: 1. Sylvi Pellonperä (3/1, 8/9)  2. Petra Kaitonen ((3/0, 3/4)

Pöytyän pelit jatkuvat lauantaina Kumilassa kello 16.00. Vastaan tulee tällöin Rauman Fera ja paras kolmesta järjestelmällä pelattavan lohkofinaalin voittaja nousee ensi kaudeksi Ykköspesikseen! Sunnuntaina pelataan sitten Raumalla kello 13.00 ja voittojen mennessä tasan ratkaiseva ottelu jälleen Kumilassa keskiviikkona 24.8.

Seuraa ilmoittelua jatkopeleistä netissä www.poytyanurheilijat.fi/pesapallo , Facebookissa ja Auranmaan Viikkolehdessä.


Sylvi Pellonperä onnnistui ottelussa hienosti.

Nuoret naiset tekivät vakuuttavaa jälkeä ratkaisuottelussa!