25.07.2022 kirjoittanut Jere Hellsten Kuva: Timo Kesti
Naisten Suomarissa tiukka peli Kumilassa
Naisten Suomensarjajoukkue sai sunnuntaina Kumilan Kymppi-Katto Areenalla vastaansa Lahden Mailaveikot. Ottelun ensimmäinen jakso oli tasaisen vähäjuoksuista taistelua, jota Pöytyä johti vielä viimeisen vuoroparin tasoittavalle tultaessa, mutta lopulta lahtelaiset käänsivät jakson edukseen onnistumisillaan. Toista jaksoa hallitsi ylivoimaisesti hienoa sisäpeliä esittänyt Pöytyä, joka ei jättänyt vieraille mitään mahdollisuuksia. Supervuorossa Lahti räväytti ratkaisevan eron läpilyönnillä ja vei kaksi pistettä mukanaan, Pöytyän tyytyessä yhteen lukemin 1-2 (2-3, 10-0, 1-4)
Avausvuoroparissa Pöytyä meni 1-0-johtoon, kun Moona Ronkaisen lyönti upposi kakkospuolelle väliin ja Nella Ruuskanen tikkasi kotipesään. Pöytyän ulkopeli pystyi pitämään vieraiden yritykset kurissa, kunnes toisessa vuoroparissa Lahti tasoitti kolmospuolen sivalluksella. Tämän jälkeen onnistumisia saatiin odotella viimeiseen vuoroon saakka, jossa Pöytyä meni takaisin johtoon Iida Ronkaisen tuotua vapaataivaljuoksun kotiin. Kotijoukkueella oli vielä kotiutuspaikka lisäjuoksujen tekemiseen, mutta yritys epäonnistui. Lahti pystyi omalla tasoittavallaan rakentamaan painostuksen Pöytyän ulkokentälle, joka kotijoukkueen harmiksi tuotti tulosta. Ensin syntyi tasoitus lyhyellä lyönnillä etukenttään ja heti perään kolmoskopparin eteen suunnattu lyönti ratkaisi jakson vierailijoille.
Tauon jälkeen Pöytyä pelasi tiivistä ulkopeliä lukkari Minja Majasuon johdolla, sisäpelissä kotijoukkue sai homman kunnolla rullaamaan ja onnistumisia tuli jokaiselle pelaajalle. Juoksujuhlat saivat lentävän lähdön, kun Pinja Onnela täräytti ensimmäisenä lyöjänä pallon takakentältä läpi kunnarin arvoisesti. Hetkeä myöhemmin Veera Välitalon kolmospuolen lyönti kotiutti Onnelan. Seuraavaksi Majasuo tinttasi pallon väliin ja Ruuskanen kipitti kotiin. Myllytys jatkui hurjana, kun Emma Kivilän kakkospuolen osittainen läpilyönti siivitti Välitalon kotipesään. Pöytyän viides juoksu nähtiin Kiia Kylmämetsän kurittaessa kakkospuolta ja kotiin porhalsi Moona Ronkainen. Sama meininki jatkui myös toisessa vuorossa. Ensin Onnela kotiutti Iida Ronkaisen tykittämällä pallon kakkoskopparin eteen. Taru Värrin kakkospuolelle lähettämä hermopallo riitti tuomaan Anni Saarisen kotiin. Majasuo iski pallon jälleen kakkoskopparin eteen ja Onnela sai pinkoa kotiin. Pöytyä onnistui vielä kahdesti, kun parivaljakot Kivilä- Välitalo ja Kylmämetsä- M. Ronkainen muuttivat numerot 10-0:aan. Tämän jälkeen juoksuhanat lyötiin varsinaisella peliajalla kiinni.
Supervuoron Lahti aloitti sisävuorolla, ilmassa oli ratkaisun makua, kun Eerika Laineen lyönti yllätti takakentän ja tuloksena oli kunnari sekä kaksi tavallista juoksua. Vierailijat onnistuivat vielä kertaalleen juoksunteossa, Tasoittavalla Pöytyä lähti kuromaan eroa kiinni, mutta Ruuskasen kotiuttanut Iida Ronkaisen lyönti jäi laihaksi lohduksi. Pöytyän parhaana palkittiin Pinja Onnela.
Suomensarjajoukkueen kausi jatkuu torstaina 28.7. paikallispelillä Loimaalla.