27.04.2018
Oman pelin kehittäminen ja aluemestaruudet tavoitteina Päkän muistoturnauksessa
Miehet aloittivat kauden 21.4. Kankaanpäässä
Pöytyän edustusjoukkueet esiintyvät huomenna kotiyleisölle ensimmäisen kerran tällä kaudella. Päkän muistoturnaus aloitetaan kello 10.00, jolloin taistellaan Naisten aluemestaruudesta Pöytyän ja Mynämäen Vesan välillä. Vastustajan riveistä löytyy myös Pöytyän väreistä tuttuja pelaajia, kuten esimerkiksi Mirjami Raitanen ja Sini Haataja. Mynämäki kolkutteli jopa Superpesiksen portteja muutama kausi sitten. Vierasjoukkue tulee mitä todennäköisimmin olemaan Ykköspesiksen kärkipäässä myös alkavalla kaudella. Ottelu tulee näin varmasti toimimaan hyvänä tasonmittauksena Pöytyän nuorelle nousijajoukkueelle, jolla on ottelussa viime vuoden aluemestaruus puolustettavanaan.
”Joukkue lähtee ensisijaisesti kehittämään omaa peliään, mutta Aluemestaruutta lähdetään puolustamaan tosissaan”, toteaa naisten pelinjohtaja Juhani ”Kake” Rannikko.
Kello 13.00 koittaa miesten vuoro astella kentälle. Isäntien vieraaksi saapuu täksi kaudeksi Ykköspesikseen noussut paikallisvastustaja Jokioisten Koetus. Koetuksen kokoonpano koostuu muutamasta kokeneesta pelaajasta ja Hyvinkään Tahkon nuorista lupauksista. Pöytyän kokoonpano pysyy hyvin pitkälti samana kuin viime sunnuntain ottelussa Kankaanpäässä. ”Ei tarvitse tehdä isoja muutoksia Kankaanpään peliin, jossa oli Superpesis- tason ulkokenttä vastassa ja hyvistäkin lyönneistä tuli paloja. Terävyyttä tarvitaan sisäpeliin ja tilanne pitää saada jatkumaan”, ennakoi miesten pelinjohtaja Markus Wirzenius.
Kokoonpano Jokioinen - otteluun
1 Julin 1v
2 Kitola 2p
3 Salmi S
4 Virtanen 2v
5 Mäkipää 3p
6 Kiviharju 3v
7 Pasuri 2k
8 Iivonen L
9 Rasilainen 3k
10 Jaakkola
11 Pomell
12 Kaurila
Turnauspäivä päätetään kello 16.00 alkavalla naisten harjoitusottelulla. Pöytyän punavalkoiset saavat vieraita pääkaupungista, kun kiilaan kirmaa Roihuvuoren Roihu. Pöytyän joukkue kokeilee turnauksessa myös erilaisia kokoonpanoja, jotka ovat vielä Kaken tiukassa mietinnässä. Vierailijat tulevat tutuksi myös kesän Ykköspesis-koitoksissa. Roihun joukkue koostuu pääosin seuran B- tytöistä, jotka saavuttivat talvella B- tyttöjen halli SM- pronssia
Huomenna on varmasti luvassa kovaa taistelua Päkän pokaalista ja asetelmien hakua kesän otteluihin. Turnaus tarjoaa mainion mahdollisuuden tarkastaa, mistä asetelmista pöytyäläisjoukkueet kauteen lähtevät. Päkän muistoturnaukseen on vapaa pääsy ja Kymppi-Katto Areenan kioski palvelee nälkäisiä ja janoisia.