08.08.2017
Pesiskausi kääntyy lopuilleen - pudotuspelit edessä!
Pöytyän edustusjoukkueet ovat pelanneet hienon kauden, ja sekä naiset että miehet jatkavat kauttaan pudotuspeleissä. Naiset aloittavat jo keskiviikkona 9.8., kun Suomensarjan välierissä vastaan asettuu Loimaa. Välieräsarja ratkeaa kahdella voitolla, ja voittaja kohtaa lohkofinaalissa voittajan parista Jyväskylä - Hämeenkyrö2. Lohkofinaalien voittaja pelaa sitten Etelälohkon voittajaa vastaan noususta Ykköspesikseen. Pöytyän naisilla on kotietu kaikissa ottelusarjoissa hienosti menneen runkosarjan perusteella.
Naisten pudotuspeleissä lippujen hinta on 7€, kausikorttilaiset, opiskelijat ja eläkeläiset pääsevät 5 eurolla. Alle 16 vuotiaat edelleen ilmaiseksi.
Miehet kohtaavat välierissä "paikallisvastustaja" MansePP:n, joten tunnelmaa ja yleisöä on odotettavissa mukavasti näihin kamppailuhin. Ottelusarja pelataan paras viidestä menetelmällä, joten paikka Superpesis-karsintaan irtoaa kolmella voitolla.
Kotietu, ja sitä kautta ottelupäivät varmistuvat kun runkosarja saadaan päätökseen torstaina 10.8. Pöytyällä on kuitenkin mahdollisuus jo varmistaa kotietu ottamalla yksikin piste keskiviikon viimeisestä ottelusta Kuopiosta. Ensimmäinen ottelu pelataan joka tapauksessa sunnuntaina 13.8.
Pääsylippujen hinnat miesten välierissä: 10€, kausikorttilaiset/eläkeläiset/opiskelijat 8€, alle 16v. ilmaiseksi.