28.11.2018
PöU pesis pitkäaikaiseen yhteistyöhön Feran kanssa
Kuva: Naiset viime elokuussa Joensuun Kerubi Stadionilla voittoisan JoMa-ottelun jälkeen.
Rauman Fera ja Pöytyän Urheilijat ovat allekirjoittaneet kolmevuotisen yhteistyösopimuksen naispesäpalloon. Kumppanien tiet kohtasivat, kun Feran kakkosjoukkue putosi viime kauden päätteeksi ykköspesiksestä, jossa Pöytyä taas nousijajoukkueena pelasi itsensä aina Superpesis-karsintaan asti.
"Yhteisymmärrys löytyi oikeastaan varsin helposti. Pöytyällä on loistava nuori joukkue, joka on vetäjineen sitoutunut hienosti katsomaan, mihin asti rahkeet riittävät. Harjoitusrinki on kuitenkin melko kapea, eikä kestä loukkaantumisia joten Raumalta farmisopimuksen muodossa tuleva kovatasoinen apu on tarpeen", toteaa PöU pesiksen Paavo Kallio.
Raumalla taas on laaja rinki ja kovatasoiset B-tytöt (viime vuonna SM hopeaa) ja yhteistyö mahdollistaa nyt parhaille Superin ulkopuolelle jääville pelaajattarille kovia pelejä ykköspesiksessä.
Pelaajaliikenne seurojen välillä toteutetaan pääasiassa farmisopimuksen kautta, jolloin Ferassa kauden alussa Superin ulkopuolelle jäävät pelaajat ovat Pöytyän käytettävissä, mutta tarvittaessa aina nostettavissa Superiin, jos tilanne niin vaatii. Mikäli Pöytyä jää ykköspesiksen pudotuspelien ulkopuolelle, on Feralla mahdollisuus neuvotella muutaman Pöytyän pelaajan nostosta loppukaudeksi Superiin.
Yhteistyötä tullaan järjestämään myös harjoittelussa, talvikaudella pelataan varmasti Rauman komeassa talviharjoitteluhallissa harjoitusottelu tai useampikin.
Myös miespesäpalloa on tarkoitus tuoda Raumalle jatkona Otanlahdessa viime kesänä pelatulle Satakunnan mestaruusottelulle Kankaanpää - Ulvila. Suunnitelmissa on, että Pöytyän miesten ykköspesisjoukkue pelaa yhden kotiottelunsa tulevana kesänä Otanlahdessa.