03.05.2024 kirjoittanut Jere Hellsten
Pöytyä haastoi Pesäkarhut kenraaliharjoituksessa
Naisten Superpesiskauteen valmistautuva Pöytyän joukkue pelasi torstaina viimeisen harjoituspelinsä ennen sarjakauden alkua, kun se kohtasi vieraskentällä hallitsevan Suomen mestarin Porin Pesäkarhut. Lauantaina pelinsä kanssa tuskaillut Pöytyä pelasi Porissa pirteämmin ja kiusasi tosissaan hallitsevia mestareita loppuun saakka. Jaksojen lopuissa Pesäkarhut oli kuitenkin vahvempi ja kuittasi voiton niukasti lukemin 2-0 (2-1, 5-4). Pöytyän riveissä nähtiin myös uusi pelaaja, kun Seinäjoen Maila-Jusseista kesäksi lainalle saapunut Fanni Tuuri debytoi punavalkoisissa.
Torstain ottelu toimi myös kenraaliharjoituksena, sillä samat joukkueet kohtaavat toisensa myös sarja-avauksessa keskiviikkona 8.5. Porissa.
Pöytyä avasi juoksutilinsä heti kamppailun avausvuorossa, kun kärkietenijät loihtivat tilanteen ja Iida Lompin kakkospuolen välilyönti avitti Emilia Helmisen kotipesään. Juoksut olivat ensimmäisellä jaksolla kortilla, vaikka kumpikin joukkue pystyi rakentelemaan mukavasti tilanteita. Etenkin Pöytyän sisäpeli pyöri edellistä harjoituspeliä paremmin. Toisen vuoroparin tasoittavalla Pesäkarhut kuitenkin niittasi lukemat 1-1:een, kun lyönti haastoi polttolinjan. Pöytyälle avautui päätösvuorossa mahdollisuus siirtyä johtoon, kun se sai kyhättyä ajolähtötilanteen, mutta punavalkoisten harmiksi täysosumat jäivät lopulta haaveeksi. Tasoittavalla porilaiset kehittelivät pikatahtia kotiutuspaikan, rankaisivat siitä armotta välilyönnillä ja kuittasivat sen turvin jaksovoiton nimiinsä.
Toisen jakson kärkeen Pesäkarhut onnistui juoksunteossa välilyönnillä. Pöytyä ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt, vaan iski omalla lyöntivuorollaan kolme juoksua ja siirtyi johtoon. Joukkueen sytyttäjänä toimi läpi pelin hyviä lyöntejä paukuttanut Helminen, joka jysäytti pallon kolmospuolelta maisemiin, kiersi kunnarin ja samalla kotiin porhalsi Tuuri. Hetkeä myöhemmin Essi Ilmanen kotiutti kunnarintekijän ja lukemat tulostaululla muuttuivat 1-3:een. Toisessa vuoroparissa kotijoukkue vastasi Pöytyän hyökkäykseen ja teki myös kolme täysosumaa pitkän sisävuoronsa aikana. Kaksi ensimmäistä juoksua syntyivät lähes samanlaisilla lyönneillä etupelaajan yli. Porilaiset siirtyivät myllytyksen pääteeksi 4-3-johtoon. Pöytyä punnersi lyöntivuorollaan pelin tasoihin, kun Ilmanen toimitti pallon polttolinjaan ja Helminen spurttasi kotipesään. Kolmannessa vuoroparissa ei juoksuja nähty ja ratkaisu siirtyi päätösvuoroon, jossa porilaiset onnistuivat niittaamaan yhden juoksun jälleen etupelaajan ylittäneellä kiskaisulla. Pöytyä haki raivoisasti tasoitusta ja joukkue pystyi kärkietenijöillään rakentamaan ajolähtötilanteen, mutta orastava kiri kuihtui kuitenkin nopeasti paloihin.
- Jere Hellsten