15.01.2024 kirjoittanut Jere Hellsten
Pöytyä mukana kovatasoisessa Tammicupissa
Kuva: Pesäkarhut fb
Viime kauden päätteeksi takaisin naisten Superpesikseen noussut Pöytyän Urheilijat aloitti sunnuntaina talvikauden ottelut, kun joukkue osallistui Porin Karhuhallissa järjestettyyn Tammi Cupiin. Pöytyä pääsi testaamaan taitojaan maan ehdotonta eliittiä vastaan, sillä turnauksen muut joukkueet olivat hallitseva Suomen mestari Porin Pesäkarhut, viime kaudella SM-hopeaa saalistanut Manse PP sekä neljänneksi sijoittunut Seinäjoen Maila-Jussit. Tiiviiseen tahtiin pelatussa turnauksessa ottelut olivat lyhyempiä kuin normaalisti.
Aamun ensimmäisessä ottelussa Pöytyän punavalkoiset kohtasivat Pesäkarhut. Kamppailun alussa kummankin joukkueen otteissa oli havaittavissa pientä alkukankeutta ja tilanteet olivat vähissä, eikä juoksuja avausjaksolla nähty. Toisen jakson alussa Pöytyän ulkopeli onnistui ensin nollaamaan Pesäkarhujen yritykset ja Pöytyän punavalkoiset siirtyivät omalla sisävuorollaan johtoon, kun Maria Sveholmin välilyönti kotiutti Essi Ilmasen. Toisessa vuoroparissa porilaiset saivat lyöntipelinsä pyörimään ja hallitsevat mestarit myllyttivät peräti viisi juoksua. Tähän Pöytyä ei enää pystynyt yrityksistä huolimatta vastaamaan ja Pori nappasi voiton jaksoin 1-0 (0-0, 5-1).
Iltapäivällä pelatussa välierässä Pöytyä sai vastaansa Seinäjoen Maila-Jussit. Kaikki ensimmäisen jakson täysosumat nähtiin heti avausvuoroparissa. Pöytyä siirtyi ensin johtoon, kun Sveholmin sivallus polttolinjaan siivitti Minttu Reunasen kotiin. Maila-Jussit kiri nopeasti tasoihin ja meni 2-1-johtoon välilyönnin turvin. Toisessa vuoroparissa Pöytyällä oli vaikeuksia rakentaa tilanteita. Punavalkoisten ulkopeli pystyi lukkari Lydia Eskolan johdolla pitämään pohjalaiset kurissa. Toisen jakson alussa Maila-Jussit sai luotua painostuksen ja täräytti kaksi juoksua. Tasoittavalla pöytyäläisjoukkueella oli omat kotiutussaumansa, mutta kaventavia juoksuja ei syntynyt. Toinen vuoropari oli jälleen ulkopelien juhlaa. Näin Seinäjoki kahmi voiton jaksoin 2-0 (2-1, 2-0).
Pöytyän turnausurakka jatkui nopeasti 15 minuutin tauon jälkeen pronssiottelussa Manse PP:tä vastaan. Ottelun alku ei ollut punavalkoisille helppo. Joukkueen oma sisäpeli yskähteli, ulkovuorossa tamperelaiset puolestaan moukaroivat tasaisesti tilanteita ja iskivät neljä juoksua tulostaululle. Toisessa vuoroparissa Pöytyä sai rakennettua ajolähdön, mutta kavennusjuoksuja ei syntynyt.
Toisen jakson avausvuorossa Manse onnistui kertaalleen juoksunteossa, kun Pöytyä puolestaan tuskaili edelleen lyöntipelinsä kanssa. Tamperelaiset menivät toisessa vuorossa nopeaan tahtiin 3-0-johtoon. Pöytyä sai juoksutilinsä lopulta auki, kun Rauman Ferasta Pöytyän riveihin siirtynyt Iida Lomppi kotiutti Reunasen. Tämä jäi kuitenkin ainoaksi täysosumaksi ja voitto meni Tampereelle lukemin 2-0 (4-0, 3-1).
Pöytyän pelinjohtaja Mika Lehto piti turnausta positiivisena asiana tappioista huolimatta.
"Päivä oli loppujen lopuksi ihan hyvä. Pääsimme kokeilemaan erilaisia kokoonpanoja. Ulkopeli oli turnauksessa hyvää, mutta sisäpelin kanssa on vielä huomattavasti tekemistä. Tilanteiden rakentaminen ei ollut meille ihan yksinkertaista. Vauhdin kanssa meillä on vielä ongelmia kärkijoukkueita vastaan, mutta kauden alkuun on vielä neljä kuukautta aikaa, tämä oli vasta aloitus ja hyvä pohja talvisuperia varten", Lehto pohti.
- Jere Hellsten