22.10.2022 kirjoittanut Olli-Pekka Pauna Kuva: Timo Kesti
Pöytyän Urheilijat luopuu miesten Suomensarjapaikasta
Pöytyän Urheilijat joutuu luopumaan paikastaan miesten Suomensarjassa. Syynä luopumiselle on pelaajapula. Kauden 2022 joukkueesta viisi pelaajaa siirtyi tulevalle kaudelle Jokioisten Koetukseen ja lisäksi pelaajauransa lopettaneita on useita. Koska omia kasvatteja olisi ensi kaudella edustusjoukkueessa vain 4-5 Pöytyällä ei haluta lähteä kalastamaan pelaajia muualta vaan keskittyy omaan juniorituotantoon. Tätä kautta on tarkoitus lähivuosina palata myös miesten puolella valtakunnan sarjoihin. Seuran nuorille pelaajille etsitään omaa tasoa vastaavat pelipaikat naapuriseuroista.
Naisten puolella PöU pesis jatkaa ykköspesiksessä ja Suomensarjassa.
Pesäpallojaoston puheenjohtaja Paavo Kallio on harmissaan asiasta: ”Tilanne on ikävä ja tuntuu todella kurjalta joutua luopumaan miesten edustusjoukkueen sarjapaikasta. Pöytyällä on pelattu miesten ykköspesistä viisi kautta (2015-2019) jonka huippuna kaudella 2017 pelattiin jopa Superpesiskarsintaa Oulun Lippoa vastaan. Tässä kohtaa olisi hyvä katsoa koko alueen pesäpallon tulevaisuutta ja pohtia yhdessä mitkä seurat tuottavat alueelle uusia pelaajia ja ovat pitkässä juoksussa elinkelpoisia – tähän ei kuitenkaan ole Varsinais-Suomessa valitettavasti koskaan pystytty.”