09.05.2024 kirjoittanut Jere Hellsten
Sarja-avauksesta niukka tappio
Pöytyän naisten Superpesiskausi pyörähti käyntiin keskiviikkona Porissa hallitsevan Suomen mestarin Pesäkarhujen vieraana. Pöytyän punavalkoiset eivät isoa haastetta hätkähtäneet, vaan joukkue oli ensimmäisellä jaksolla voitossa kiinni aivan kalkkiviivoille saakka, mutta lopulta Pesäkarhut paineli täpärästi voittoon. Toisellakin jaksolla peli oli viileässä kelissä tasaista vääntöä, mutta Pöytyän sisäpelin tehot jäivät piippuun, kun kotijoukkue vuorostaan hyödynsi omat tilaisuutensa ja vei täyden pistepotin jaksoin 2-0 (3-2, 3-0). Pöytyän pelinjohtaja Mika Lehto oli tappiosta huolimatta tyytyväinen omiensa otteisiin.
- Pelattiin hyvä peli, mutta tässä näkyi nousijan ja mestarin välinen ero. Meillä oli hyvä alku, pääsimme johtoon ja jännitys säilyi loppuun asti, mutta lopulta puolustus ei kuitenkaan kestänyt. Toisella jaksolla saimme tilanteita, mutta sitten sekoilimme ne itse. Kärki toimi tänään, mutta kotiutuksissa ei saatu tarpeeksi onnistumisia ja jatkumoa. Tämä oli kuitenkin hyvä alku meille, eikä päätä tarvitse laittaa pensaaseen, Lehto totesi.
Pöytyä aloitti kamppailun ryminällä, kun tehokkaasti läpi kamppailun operoinut ykköskärki teki tulosta Pesäkarhujen ulkokentän hermoillessa. Avausjuoksu näki päivänvalon, kun polttoheitto meni kolmospesältä harhaan ja Sanni Kyläpekka pyyhälsi kotipesään. Punavalkoisten riemu jatkui, kun Maria Sveholmin lyönnistä tehty polttoheitto ei pysynyt Pesäkarhujen lukkarin räpylässä ja Minttu Reunanen kipitti Pöytyän 0-2- johtoon. Pöytyän ulkopeli oli avausjaksolla jykevää ja joukkue pystyi lukkari Lydia Eskolan johdolla tylsyttämään Pesäkarhujen aikeet. Ulkopelin huippuhetkiä oli Fanni Tuurin ajolähtötilanteessa nappaama syöksykoppi. Vierailijat pystyivät jakson kuluessa rohkealla sisäpelillä kehittelemään tilanteita, mutta lisäjuoksut jäivät odottamaan itseään. Pesäkarhut sai päätösvuorossa kirivaihteen päälle ja takoi väkisin kärkietenijöillään ajotilanteen päälle, josta syntyi 1-2-kavennus näpäytyksellä. Pöytyän ulkokenttä taisteli vimmatusti ja nakutti kavennuksen jälkeen taululle jo kaksi paloa. Pesäkarhut vääntäytyi tasoihin 2-2:een vapaataivaljuoksulla kahden väärän syötön jälkeen. Porilaisten kiri huipentui, kun Elisa Pauna kuritti omaa kasvattajaseuraansa täräyttämällä kunnarin tyhjään kenttään kakkosluukun läpäisseellä lyönnillä.
Toisen jakson avausvuorossa Pöytyän ulkopeli jälleen tyly ja tehtaili kolme ripeää paloa Pesäkarhujen etenijöistä. Omalla sisävuorollaan punavalkoiset pystyivät rakentamaan kärjellään ajolähdön, mutta orastava painostus päättyi nopeasti paloihin ilman tulosta. Pesäkarhut siirtyi toisessa vuoroparissa 1-0-johtoon välilyönnillä kakkoskärjen loihdittua tilanteen päälle. Pöytyän sisävuoro oli lähes kuin kopio edellisestä, kun lupaava alku kuihtui virheiden siivittämänä kahteen paloon. Kolmannessa vuorossa porilaiset menivät kolmen juoksun karkumatkalle Ida Lähteen tyhjään kenttään lyömän kunnarin myötä. Tämän jälkeen ottelussa ei enää juoksuja nähty. Loppua kohden Pöytyän sisäpeli hyytyi ja tilanteiden tekeminen oli hankalaa. Pöytyän parhaina pelaajina palkittiin Sanni Kyläpekka ja Emilia Helminen.
- Ensimmäisen jakson lopulla Pesäkarhut heräsi tähän peliin, he löivät hyvin ja saivat hurmoksen päälle Paunan kunnarista. Toisella jaksolla sama meininki sitten jatkui. Meiltä ensimmäinen ulkovuoro oli siinä vielä hyvä, mutta sen jälkeen peli hiukan lopahti. Itsellä meni mailan varressa ihan mukavasti, mutta etenemisessä tuli pieniä ajatusvirheitä, Kyläpekka summasi pelin kulkua.
Pöytyän kausi jatkuu sunnuntaina 12.5 vierasottelulla Lapuan Virkiää vastaan.
Jere Hellsten